Vänäriä kameralla ja kännykällä

Väinölänniemi (Vänäri) on virkistysalue ihan Kuopion keskustan vieressä. Sen kauneutta on tullut hyödynnettyä (eli kuvattua) viime vuosina aivan liian harvoin. Nyt koska Kuopion päiväni alkavat olemaan vähissä, niin piti ottaa tätä vahinkoa oikein urakalla takaisin kahdella laitteella eli järkkärillä sekä kännykällä. Kuvat ovat pääosin Peräniemen ympäristöstä Kallaveden rannalta.

Ensiksi muutama kuva järkkärin muistikortilta:

IMG_3476

IMG_3483 IMG_3480 IMG_3479 IMG_3478

…ja sitten muutama kännykkä kuva Applen pilvestä poimittuna:

IMG_5964 IMG_5972 IMG_5974 IMG_5978

Ihan hyvin onnistui kännykälläkin vaikka alkoi olla jo hämärää. Kännykän (ja merkin) vaihto on ollut jo jonkin aikaa mielessä, mutta nämä kuvat kyllä puhuvat vahvasti sen puolesta, että Applessa kannattaisi pysyä.

Ettei kaikki olisi ihan yhtä täydellistä kuin nämä maisemat, niin tämän uuden blogin kanssa on ollut pieniä ongelmia facebook-linkkauksen kanssa. kokeillaanpa onnistuuko tällä tavalla ensimmäisellä yrityksellä.

Total
0
Shares
18 comments
  1. Hienoja! Tykkään paljon just näistä erilaisista järvimaisemista yleensäkin. Ja pakko sanoa, että vaikka en kännykällä kuvaamisesta paljoa itse perustakaan (kuvailen tosin itsekin), niin nämä iphonen kuvat ovat kyllä (merkistä huolimatta =D) yllättävän tasokkaita. Mutta muokkausta tuskin kestävät järkkärikuvien tavoin?

    1. Kiitos JPK. Jostain syystä olen tänä sykysynä erikoistunut järvimaisemiin, mutta jostakin kait se on tämä maisemakuvien ottamisen opettelu aloitettava. 🙂 Joo, eipä noita kännykkäkuvia juuri kestä muokata. Vähän olen kuitenkin uskaltautunut lisäämään valoa ja vibrancea. Viimeistä kuvaa on myös kropattu aika paljon, sen jo huomaa.

  2. Nyt en oo oikein kartalla. Ootko muuttamassa kokonaan Kuopiosta pois? Vesikuvat ovat usein todella rauhoittavia ja idyllisiä! Myrskyt nyt tietty erikseen. Syksy tuppaa etenemään sellaista vauhtia, että ei perässä meinaa pysyä.

    1. Kiitos Tillariina. Jep, tällä hetkellä asun arkipäivät Lahdessa ja viikonloput Kuopiossa. Näin on ollut maaliskuusta lähtien. Onneksi tätä kahden paikan eloa ei enää kauaa kestä, sillä perhe tulee perässä loppuvuodesta. Sitten ollaan täällä ainakin toistaiseksi. Niin monta kertaa olen ehtinyt elämäni aikana muuttaa, että en sano nytkään pysyvästi! 🙂

  3. Juu kyllä vanhakin saa tolkkua uudesta ilmeestä, kun aikansa klikkailee ☺. Katselin samalla vanhempiakin kuvia ihan nautiskellen tässä ison tietokoneen äärellä. Hih, tulee mieleeni Vänärin moottoripyöräajot joskus 70-luvulla. Katsomassa oltiin ajoja ja kenties poikiakin.

    1. Kiitos Beate. Ohoo, onko Vänärillä ajettu oikein kilpaa? Tuo olikin minulle uusi tieto. Harmi, että ei enää nykyään, siellä olisi kyllä hienon radan paikka. Mukava kun tutustuit myös arkistomateriaaliin. 🙂

  4. Hei, nyt osaankin kommentoida tänne 🙂
    Kauniita maisemakuvia, kaunista valoa ja hyvää tunnelmaa!
    Ihmeellisen hyviä kuvia nämä kännykät ottavat, kutan tästäkin huomaa!

    1. Kiitos Vikki. Tosiaan, muutin kommentointia ”järkevämmäksi”, nyt pystyy postaamaan myös oman blogin tunnuksilla. Vielä pitää yrittää keksiä joku ”namiska”, jolla saisi kommentoijien blogit näkyviin kommenttien yhteydessä linkkinä. Blogissasi oli taas upeita kettukuvia!!

  5. Upeita kuvia, ja tietty maisematkin on tosi kauniita.
    Kuvissa on kivasti tuo keltainen viime-auringon valo piristeenä.
    Hienot kuvat kännykälläkin, eli tosi hienot, mutta onhan se sentäs apple.. 🙂 Itse en osaa ottaa kännyllä kuvia lainkaan (vaikka sama merkki, monta numeroa vain vanhempi )

    1. Kiitos orvokki. Kuvaan kännykällä todella paljon (vaikka en juuri niitä kuvia blogissa julkaise). Kännykällä kuvatessa joutuu tekemään kompromisseja, koska optiikka/kenno ei ole järkkärin tasoa, se on kehittävää.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

You May Also Like