Reisjärven joet trilogia – Salmensuu

Kuvasin viime viikonloppuna syntymäkunnassani Reisjärvellä sijaitsevan Reisjärven kolme jokea, kaksi siihen laskevaa ja yksi pois päin virtaava. Tähän aikaan vuodesta joet tai niiden ympäristö eivät ole kauneimmillaan ja värit ovat kadonneet, joten oli haastavaa repiä jokaisesta joesta jotain mielenkiintoista ja erilaista.

img_0245

Ensimmäinen joki on Salmensuu ja itse asiassa voidaankin heti kyseenalaistaa, että onko se edes oikea joki vai onko se vain kahden järven, Reisjärven ja Vuohtojärven, välinen salmi. Virta Vuohtojärvestä Reisjärveen on kuitenkin voimakas, eikä Salmensuu jäädy umpeen kuin ihan kovimmilla pakkasilla.

img_0239

Näkymä Vuohtojärvelle päin on tähän vuoden aikaan karu, puut ovat paljaana ja maa on kellertävän ruskea.

img_0246

Pari oranssia venettä tuovat väriä myöhäisen syksyn ankeuteen.

 img_0247

Lähellä Salmensuun siltaa on pieni saunamökki, mökin kunnosta voi päätellä, että se ei ole ollut viime aikoina kovin ahkerassa käytössä.

img_0238

Näkymä Salmensuun sillalta toiseen suuntaan eli Reisjärvelle päin on huomattavasti tyylitellympi, rannan kortteet ja nurmikko on ajettu siististi.

img_0257

Salmensuun vieressä Reisjärven puolella on myös uimaranta, joka kesäisin on kovassa käytössä.

Reisjärven Joet Trilogia:
1. Salmensuu
2. Kalajanjoki
3. Kiljanjoki

Total
0
Shares
4 comments
Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

You May Also Like