Allekirjoittaneella on kaksi hyvää kameraa, mutta ne ovat tietenkin aina silloin kotona, kun olisi jotain kaunista kuvattavaa. Hätävarana minulla on ollut Samsung Galaxy S III -kännykkä, jolla saa ihan kohtuullista kuvaa aikaiseksi, mutta nyt se oli kuitenkin viikon verran huollossa, olipa orpo olo. Se lähti huoltoon koska näyttöön ilmestyi pystysuora punainen viiva, joka ei hävinnyt millään. Tällä viikolla sain kuitenkin puhelimen onneksi takaisin, joten nyt on taas backup mukana. Nämäkin kuvat olisivat jääneet tänään muuten ottamatta. Etulasi ja näyttö oli vaihdettu takuuseen, joten kuva on taas kirkas kuin uutena. Muutenkin puhelin tuntuu ihan kuin se olisi otettu äsken paketista, sillä ohjelmisto toimii sulavasti (nollasin tehdasasetuksiin). Ei tarvitse ihan heti miettiä kännykän vaihtoa (niinpäniin).
Syksyä isolla ässällä
You May Also Like
Tuiskutettu Messilä
- By
Pasi Lepola
- 6 helmikuun, 2022
Näyttää siltä, että saadaan nykyään lumimyrskyjä lähes joka viikonloppu. Niinpä päätin itsekin jatkaa mustavalkoisella linjalla, mutta pyrin tuomaan…
Kultainen kylmäasema
- By
Pasi Lepola
- 26 lokakuun, 2021
Sunnuntaiaamuna palasin auringon noustessa Ala-Okeroisen tien varressa sijaitsevalle St1:n asemalle, jossa uusin kamerarunkoni sai ensivalon. Aamun kultainen hetki…
Kallavesj
- By
Pasi Lepola
- 11 heinäkuun, 2014
Taas on se kesän ”pakollinen” Kallaveden risteily suoritettu mitä parhaimmassa säässä sekä seurassa! — Kallavesj Kallavesj, Kallavesj, järviij…
Syksyinen Messilä
- By
Pasi Lepola
- 12 lokakuun, 2021
Viikonloppuna kävin nappaamassa muutaman ruudun syksyisestä Messilästä. Messilässä on kuvauksellisen kauniita salavia, mutta ne ovat hankalasti kuvattavia, koska…
Riskaabeli tienylitys
- By
Pasi Lepola
- 25 syyskuun, 2021
Syyssade oli saanut etanat liikenteeseen, kirjaimellisesti. Nimittäin bongasin asfaltilta useita rohkeita tienylittäjiä. Käytin tilaisuuden hyväksi ja testasin kuinka…
Linnut
- By
Pasi Lepola
- 11 lokakuun, 2021
Olen aina pitänyt tällaisista mustavalkoisista lintu-/parvikuvista. Lintujen mustat silhuetit taivasta vasten viehättävät ja luovat draamaa ja tunnelmaa. Ehkä…
15 comments
Huikean hyvin toimii nämä vastavalokuvat!!
Itellä on sellanen kännykkä ettei juurikaan kuvia oteta, eikä se väliä, kamera kulkee laukussa ja aina mukana.En niin perusta kännyköistä, kunhan on puhelin.Sitävastoin kamera pitäs saada uusi, ehkä keväällä sitten kun alkaa enemmän tipujakin olla liikenteessä, eli rannoilla :DUpeat kuvat saitkin kännyllä, sielläkin ruskaa on ja kaunista kuin mikä!
Kiitos JPK. Tykkään itsekin, vastavalo on aivan liian aliarvostettu tehokeino!
Kiitos Seija. Niinhän tuo pitäisi olla itselläkin aina oikea kamera mukana, mutta työasustukseeni ei oikein käsilaukku sovi. 🙂
Upeaa keltaista. Se on syksy nyt!
Kauniin keltaista näyttää olevan teilläkin!Hienot kuvat saat kyllä kännylläkin!!
Näyttäis sielläkin olevan kaunis ruska, ei tosin aivan yhtä pulleana kuin meillä.Kuvat on upeat.
Voi niin on! 🙂
Kiitos Sirpa. Kyllä, keltaista ja hyppysellinen punaista, niistä on meidän syksyt tehty!
Kiitos orvokki. Haha, ei ehkä ihan, mutta melkein. 😉
Hauskaa, minulla on myös Samsung Galaxy S3. Sillä tulee kuvattua ahkerasti silloin kun kamera ei ole mukana. Lisäksi minulla on Canonin PowerShot SX260 HS ”käsilaukkukamerana” =) Ja nyt sitten haaveilen siitä 6D:stä, eikun lotto vetämään. Ihania ruskakuvia!
Kiitos Katinka. Niin ja eikös sinulla ollut myös 550D, kuten minullakin ennen 6D:tä. Melkoinen sattuma. 😀
Sitä kauneinta syksyä! Mikä valon ja varjon leikittely, upeeta! Ja vielä kännykällä! =) Auts, voiko kännykkään tulla tuommoinen vika? Ilmeisesti voi… Samsung Galaxy täälläkin, mutta S II. Aikas vähän tulee kännykällä kuvattua, vaikka ihan hyvä kamera siinäkin on.
Jep, tällä hetkellä kuvaan pääsääntöisesti 550D:llä, sillä 6D lähti lainan jälkeen jälleen taksisin Canonille. Haikein mielin sen pakkasin matkaan =D.
Värit kohdillaan 🙂