2015 ensimmäinen komeetta – Lovejoy

Tämän vuoden ensimmäinen taivaallamme vieraileva komeetta on taas Lovejoy. Ai miten niin taas? No, se on jo viides austraalialaisen tähtiharrastaja Terry Lovejoyn löytämä komeetta ja komeetat nimetään yleensä löytäjän mukaan. Tämän elokuun 17. päivänä 2014 löydetyn ”pyrstötähden” koko nimi koodeineen on C/2014 Q2 Lovejoy. Löytönsä jälkeen se on kirkastunut ja nähty eteläisemmillä leveysasteilla hyvissä olosuhteissa jopa paljain silmin. Valokuvista on havaittu, että sillä on myös kunnon pyrstö.

Pääsin kokeilemaan tämän taivaallamme ensimmäistä (ja viimeistä) kertaa vierailevan komeetan kuvausta. Aikaisemmin en ole Lovejoyn ”sisaruksia” havainnoinut, mutta olen kuvannut Lulin- (2009: Linkki 1, Linkki 2 ja Linkki 3) ja PanSTARRS-komeettoja (2013: linkki 4linkki 5 ja linkki 6). Näyttävyydessään Lovejoy ei kuitenkaan ole mitään verrattuna PanSTARRS:in tulinuoleen, mutta vetää vertoja Lulinille. No, ehkä se siitä vielä kirkastuu kunhan kohoaa keskemmäs taivasta.  Vaikka eilinen ilta oli tähtikirkas, niin ilmassa oli pakkasen nostamaa höyryä, joka heijasti pahasti Kuopion kaupungin valojen valosaastetta vielä Neulaniemen kärjessäkin asti. Tästä johtuen komeettaa ei pystynyt havaitsemaan paljain silmin, mutta näkyi kuitenkin selvästi kameran kuvista. Ihan summassa minun ei tarvinnut taivaalle ampua, sillä Lovejoy löytyi helposti Astronomy Now:n ”kartan” avulla. Valosaaste haittasi kuitenkin, eikä komeetan pyrstö näkynyt kuvissa niin upeasti kuin odotin. No, kyllä se näissä kuvissa kuitenkin selvästi erottuu. Lovejoyn pyrstö osoittaa suoraan vasemmalla näkyvään seulasten tähtikuvioon, joten sain tälläkin kertaa kuvattua mielenkiintoisen kosmisen kohtaamisen. Wikipedian mukaan Seulaset eli Plejadit (Messierin luettelon kohde M45) on taivaan kirkkaimpia avoimia tähtijoukkoja, joka sijaitsee Härän tähdistössä.

Mikäli sää sallii, niin täytyy käydä uudelleen yrittämässä, käykäähän tekin! Kuvakohtaiset kamerasäädöt näet gallerian kuvien nimistä, mutta tässä vielä pari komeettakuvausvinkkiä muistutukseksi:

– Ota objektiivista automaattitarkennus ja kuvanvakaaja pois päältä
– Kamera jalustalle
– Aukko mahdollisimman isoksi (pienin f-luku)
– ”Täydellinen” valotusaika täyden kennon rungolla saadaan kaavalla 500s/(Objektiivin mm-luku)
(Kroppikennolla saatu sekunttimäärä pitää jakaa vielä luvulla 1.5)
– Tarkenna manuaalisesti takanäytön avulla taivaan kirkkaimpaan tähteen
– Herkkyydeksi ISO3200, kasvata/pienennä tarvittaessa (Muihin säätöihin ei tarvitse enää koskea)
– Laita kamera 10s ajastukselle, jottet täräytä kameraa laukaistessa (Voit lukita myös peilin jos osaat)
– Suuntaa kamera komeettaan, paina nappia ja ylläty!

 1_50mm_f1.4_ISO6400

2_50mm_f1.4_ISO6400

3_50mm_f1.4_ISO6400

4_105mm_f4_ISO12800 5_105mm_f4_ISO12800 6_180mm_f2.8_ISO12800 7_180mm_f2.8_ISO12800

Total
0
Shares
4 comments
  1. Kiitos Teemu. Joo ihan hyvin onnistui yksittäisiksi kuviksi ei niin hyvästä säästä huolimatta. Harmittaa, että en kuvannut pidempiä kuvasarjoa pinoamista varten. Pyrstö olisi ollut kaivettavissa niistä esiin… Nämä ovat niin harvinaisia vieraita, että kannattaa kokeilla komeettakuvausta, jos vaan säät sallivat.

  2. Moi. En ole varmaan koskaan kommentoinut blogiisi, vaikka löysinkin tämän viime kesänä sattumalta. En ymmärrä miten, mutta jotenki osaat kirjoittaa aina niistä aiheista mitä minä olen juuri miettinyt, kuten tämä Lovejoy komeetta tällä kertaa! Kiitoksia hyvistä ohjeista komeetan kuvausta varten ja muutenkin mainiosta blogista! Osaat kirjoittaa todella hyvin, sillä normaalisti en lukisi edes niitä viskijuttuja, mutta sinun blogissasi niitäkin on miellyttävä lukea.

  3. Kiitos veera kehuista ja kauniista sanoistasi. Mukava kuulla, että teitäkin on, jotka eivät ole koskaan kommentoineen, lukijakunta on siis suurempi kuin tiedän. 🙂 Sekin on mukava kuulla, että nämä ”marginaalijututkin”, komeetat ja viskit, kiinnostavat. 🙂 Nyt on mennyt muutama viikko taukoa blogista, työkuvioissa on tapahtumassa niin suuria muutoksia, että en ole ehtinyt. Tästä sai taas lisää motivaatiota palata blogin pariin. Pahoitteluni, että kommenttisi oli jäänyt minulta lukematta ja vastaamatta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

You May Also Like