Logitech Quickcam Pro 9000 -projekti edistyy…

Kameramodifikaatio on vihdoin valmis. Teknofokukselta tilatun matalan Baaderin kuvatasosovitteen ja SP-elektroniikasta ostettujen korkeampien piirilevyn jalkojen avulla sain webkameran kennon vihdoin sopivalle alueelle, jotta fokusointi Skywatcherin säätöjen puitteissa onnistui. Kuvatasosovitteessa on mukana suodatinkierteet, joten Baaderin suotimet istuvat siihen tukevasti. Sovitteessa on lisäksi mukana myös tulppa, joten pöly ei pääse varastoinnin aikana likaamaan CMOS-kennoa.

Fokusoidessani paljastui kuinka aikaa vievää ja tarkkuutta vaativaa työtä oikean fokuksen löytäminen on. Kävellessäni olohuoneen (jossa putki oli) ja työhuoneen (tietokone) väliä meinasi lievä turhautumisen tunne nousta pintaan. Fokuksen sain kuitenkin varmaan aika lähelle oikeaa. Täytyy vielä ensi viikonloppuna tehdä sama fokusointi projekti uudelleen ja lainata sitä varten avovaimon läppäriä, jotta säästyy urheilulta. Täällä pohjoisessa fokusointiin riittävä valoisan aika on vaan niin lyhyt, joten työ haittaa harrastuksia. Heh, tässäpä teille tähtiharrastaja joka valittaa valoisan ajan lyhyydestä. Sen verran lähellä kyllä jo nyt ollaan, ettei säätämistä älyttömästi enään tarvita. Lähetän kuvia ja videota kun fokus on täysin kohdallaan.

Total
0
Shares
Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

You May Also Like