Pasi LepolaReijan kommentti edelliseen kirjoitukseeni sai minut innostumaan kirjoittamaan otsikon aiheesta. Niinpä päätin kaivaa pari kuvaa Jupiter & Venus -sessiosta ja havainnollistaa kuinka kuvanvakain voi pilata pitkällä valotuksella otetut kuvat kameran ollessa jalustalla. Samalla ajattelin esittää sen miten lopulta päädyin niihin kameran asetuksiin, joita käytin edellisen blogaukseni kuvassa. Kuvat on otettu lankalaukaisimen avulla, jotta laukaisinta painaessani en täräyttäisi kameraa. Ensimmäisessä kuvassa kuvanvakaaja oli unohtuneena päälle (minun piti ottaa pari kuvaa, tuon alla olevan lisäksi, ennen kuin ymmärsin mistä on kysymys). Silloin se oli erittäin huono asia, mutta tämän kirjoituksen idean kannalta hyvä juttu.
f/22, ISO1600, @70mm, Exposure time: 13s, IS=on
Kuvasta näkyy kuinka kolmentoista sekunnin aikana kuvanvakaaja ehtii seikkailla ja elää omaa elämäänsä piirtäen tähdet viiruiksi ja puut sumeiksi. Kuvanvakaaja täräyttää selvästi kameraa! Ongelmaa tietenkin auttaisi jonkin verran, jos jalusta olisi tukevampi kuin tuo minun halpa räpsy. Vaikka kuvanvakaaja on loistava keksintö käsivaralta kuvaamiseen, niin jalustalla sitä ei kannata käyttää. Halpakin jalusta antaa itsessään riittävän tuen kameralle. Kuvanvakaajan pilaava vaikutus korostuu entisestään raskailla teleputkilla, jotka kiinnitetään pannalla jalustaan. Vahingosta viisastuneena otin kuvanvakaajan pois päältä.
f/22, ISO1600, @70mm, Exposure time: 13s, IS=off
Äkkiä katsottuna tämä toinen kuva näyttääkin jo ihan hyvältä. Kun klikkaat kuvaa suuremmaksi, niin kuitenkin huomaat, että tähdet ovat venyneet hieman viiruiksi. 13 sekuntia on siis liian pitkä valotusaika 70mm optiikalla kuvatessa (kinovastaavuus Canonin kroppikennolla 112mm). Sinulla herää varmaan kysymys, että miksi halusin käyttää noin pientä aukkoa. Pienen aukon hyöty tällaisessa kuvauksessa on kuitenkin se, että tähtien lisäksi myös etualan puut saadaan laajan syväterävyysalueen avulla samaan kuvaan kohtuullisen terävinä. Lisäksi pienellä aukolla tähden ympärille tulee hienot ”säteet”. Pienen aukon haittana on se, että jouduin käyttämään suuria herkkyyden arvoja (tässä ISO1600), joka lisää kuviin huomattavasti kohinaa varsinkin pitkällä valotuksella. Normaalistihan jalustakuvauksessa ISO arvoksi säädetään mahdollisimman pieni arvo. Jotta sain valotusaikaa lyhennettyä, minun oli suurennettava aukkoa. Seuraavaksi kokeilin aukkoa 11.
f/11, ISO1600, @70mm, Exposure time: 8s, IS=off
Venus on sen verran kirkas, että siinä ei enää huomaa venymistä vaikka klikkaisi kuvaa suuremmaksi. Jupiterissa venymistä edelleen näkyy, mutta varsinkin pienet himmeät tähdet näkyvät viiruina. Päätin seuraavaksi tiputtaa valotusajan puoleen kuvan valoisuuden kustannuksella.
f/11, ISO1600, @70mm, Exposure time: 4s, IS=off
Tähän edellisessä blogauksessakin olleeseen kuvaan olin lopulta tyytyväinen. Planeettojen ympärillä näkyy edelleen kauniita säteitä, tähtien venyminen on kurissa eivätkä puut menneet liian tummiksi. Toivottavasti näistä kokemuksistani on hyötyä sinulle, jos haluat kokeilla samanlaista kuvaamista.
Pasi Lepola
8 comments
Hyvä pointti, jonkinlainen sähkömoottori sitä vakainta hoitaa. Tärähtäminen on ihan ymmärrettävää. Järkkäreissä tärähdystä saattaa aiheuttaa myös peilin avautuminen. Monesta löytyy asetus jolla peilin saa esilukittua, eli nostettua ylös ennen varsinaista valotusta. -teemu-
Hyvä huomio -teemu-. Olen aikaisemmin itsekin käyttänyt peilin lukitusta tähtikuvauksessa, mutta tällä kertaa se unohtui. Onneksi 70 millin zoomilla peilin avautumisesta aiheutuvaa tärähdystä ei (tällä kertaa) huomannut. Kun kameraan liittää esim 1200mm:n kaukoputkeen (kuten tuo minun dobson), niin peilin avautumisen tärähdyksellä saa helposti pilattua kuvan.
Enhän minä – vielä – päässyt samanlaiseen tulokseen (paitsi noiden tärähtäneiden osalta :)), mutta huomenna yritän uudelleen. Niin ja kiitos tästä lisävalaisusta.
Hyvä Reija, harjoitus tekee mestarin. Täytyypä heti käydä blogistasi katsomassa minkälaisia kuvia olet saanut tarttumaan kamerasi kennolle. Kommentoin sinne…
Kyllä tuo tärinä ja värinä on melkoinen ongelma pitkällä putkella kuvattaessa.Pisin millä olen kuvannut on 640mm (400mm/1,6x).Tällä onnistuu saamaan värisevän kuvan nopeallakin ajalla.Olen käyttänyt menetelmää – jalusta, peli ylös ja itselaukaisin. Vitkakin tulee olla vähintää 10-sekkaa. Kamerassa on myös 2-sekunnin vitka.Kaksi sekuntia on liian lyhyt aika laukaisuun.Värinää on vielä melkoisen paljon…!Tuo vakain on pitkillä valotus-ajoilla ja jalustalla aivan turhaa. Voi kytkeä pois käytöstä.Harjoitellen ja kokemuksella välineistöstä saa parhaan itse kullekin sopivan menetelmän.
Tuo itselaukaisin kymmenen sekunnin viipeellä on kyllä hyvä vinkki varsinkin sellaiselle jolla ei ole kaukolaukaisinta tai se on unohtunut muuten vaan kotiin (kuten minulla yleensä). Minun kamerajalusta on sen verran hutera, että kahden sekunnin vitkan aikana kameran ja tuon pitkän Sigman telen heilunta ei ehdi pysähtyä.Vielä yksi asia tuli mieleen tällaisiin planeettakuviin liittyen. Kannattaa kuvata pakattujen jpg:n sijaan raakakuvina (raw). Kun kamera pakkaa kuvan jpg:ksi se hukkaa samalla molemmista päistä, valkoisesta ja mustasta sävyjä. RAW-säästää kaikki harmaa- ja värisävyt leikkaantumatta ja niitä voidaan palauttaa/pelastaa esimerkiksi kontrastikurvia säätämällä. Nuo minun ottamat planeettakuvat olen ottanut rawina ja jälkikäsitelty kontrastikurvi on melkein s-kirjaimen muotoinen. Muokkausten jälkeen muutan kuvan vasta jpg:ksi. Itse asiassa kuvaan nykyään kaikki kuvani rawina, isolle 16Gb:n muistikortille niitäkin mahtuu melko monta.
Eikös kuvanvakaaja pitäisi olla sitä varten etei tärähdä. Aika ihmeellistä, siitähän on haittaa eikä hyötyä.
Kyllä, kuvanvakain auttaa käsivaralta kuvattaessa, mutta jalustalta kuvattaessa se on turha ja pidemmillä valotuksilla jopa kuvan murha.