Jyväskylän Suurajot, Neste Rally Finland nyt Secto Rally Finland, niillä nimillä on kutsuttu Suomen MM-rallia. Olen kuvannut rallia aikaisemminkin, mutta ensimmäistä kertaa kauden kansainvälisessä päätapahtumassa kameran kanssa Päijälän erikoiskokeen varrella.
Olin heti aamulla, yli kaksi tuntia ennen starttia, passissa kameran kanssa. Silti radan varren parhaat paikat oli jo lähes valmiiksi kameran kanssa miehitetty. Päivän aikana se täyttyi ihmisistä, kiitos koronan jälkeisen livetapahtumainnostuksen ja tietenkin erityisesti Kalle Rovanperän huikean menestyksen. Oli siis haastavaa löytää hyvää kuvauspaikkaa. Tähtäsin kuuluisaan ”runkiin” (perinteinen ulosajopaikka). Kuljettajat olivat valitettavasti samoin tietoisia vaaranpaikasta ja ottivat sen turhan varovasti. Sadekin häiritsi koko erikoiskokeen ajan, se teki kuvista lattean, tausta oli tylsän puskainen, eikä muutenkaan oikein saanut taisteluhenkeä päälle kuvaamisesta aamutuimaan. Eli vihkoon meni.
Palatessani litimärkänä aamun pätkältä, bongasin S-mutkan, josta saisi mahdollisesti vauhdikkaita kuvia päivän toisella kierroksella. Siinä näin yhden kaadonkin, jonka ”selvittelystä” gallerian toinen kuva.
Iltapäivästä sade väistyi ja kesä oli kuivannut sen mitä kasteli. Uudella innolla radan varteen. Kuvaus paikan valinta oli onnistunut, pääsin vapaasti ilman näköesteitä kuvaamaan koko S-mutkan pätkältä. Ei ole helppoa seurata kameran kanssa 150 km kulkevaa autoa ja samalla jännittää ulkokurvin puolella että saako kiviä niskaan, mutta hauskaa oli!
Fuji GFX 100s toimi taas huikean hyvin yhteen Sigman Sportti-putken (120-300mm) kanssa, kiitos Fringer EF-GFX Pro -adapterin. Tarkennus seuraa huomattavasti tarkemmin autoa kuin Canon EOS R:n kanssa. Fringer on tehnyt erinomaista työtä, suosittelen kaikille Fujin GFX-järjestelmäkameran omistajalle jolla on vanhoja EF-putkia kaapissa.
Alla päivän kuvasaldo, kuvat löytyvät tarkemmalla resoluutiolta myös täältä Flickr-galleriasta.



















1 comment