Pasi Lepola
Valokuvatorstain tämän viikon haasteen aiheena oli ”tilapäinen”. Pohjustukseksi oli lainattu seuraava tekstin pätkä Kai Niemisen kokoelmasta Alan oppia (2010):
se että kaikki maailmassa on tilapäistä ei tarkoita samaa kuin että kaikki muuttuu, että maailma muuttuu, että pysyvää on vain muutos, miten se ilmaistaankin, muutoskin on vain tilapäistä, pysyvyys tilapäistä, ja kaikki välttämätön vasta tilapäistä onkin, ruoka muuttuu sonnaksi, juoma virtsaksi, ne ovat vain aineen tilapäisiä muotoja eikä siinä ole eroa vegaanin ja lihansyöjän kesken, tilapäistä on kesä, tilapäistä talvi, tilapäistä lapsuus nuoruus aikuisuus vanhuus, tilapäisyys on elämän edellytys: muutosta me pelkäämme, pysyvyyteen ikävystymme, tilapäisyydestä löydämme tarkoituksen.
Pasi Lepola
7 comments
Tilapäinen räiskähtely, joka ehkä toistuu… ja toistuu…. kaikessa tilapäisyydessään!Hyvä vastaus.
Aiheena hyvä. Otat hyviä luontokuvia ja tämä vois olla vielä mielenkiintoisempi jos olisit ottanut kuvan ihan lumen tasolta siinä olis maisema näkymässä hummeänä taustalla.( Mutta mikäs mä olen tuota sanomaan. Se om vaan mun tyyli hakea sitä taustaa aina 🙂
Kiitos Kiirepakolainen ja Nukke kommenteista. Tällä kertaa nämä raketit olivat sellaisessa paikassa, että maisemataustaisen kuvan ottaminen olisi vaatinut kameran laskemista hankeen. Todennäköisesti maisema ei olisi siltikään näkynyt ilman lumitöitä penkan takaa. Hyvä vinkki joka tapauksessa, ehkä teen vinkkisi innoittamana ensi kerralla myös lumityöt. 🙂
Tilapäistä on. Meilläkin noita joskus ammuttiin, tilapäisesti oli sellainen vaihe elämässä (lue: poika siinä iässä). Kelpo vastaus tilapäiseen haasteeseen.
Kiitti Reija kommentista. Toiset taas eivät kasva aikuiseksi itse koskaan ja paukuttelevat raketteja joka vuosi. Itsehän en sellaista harrasta tai ainakaan tunnusta… 🙂
Totta. Joskin tuo tilapäinen ilo ärsyttää meitsiä ihan sikana. Siinä ammutaan niin turhaa rahaa taivaalle, jäljelle jää vaan joka paikkaan sinkoilleita tikunpätkiä ja raketinkuoria, joita sitten kerätään omasta pihasta (asumme laaksossa ja tulittajat tietenkin räiskivät tuossa kukkulalla). Eniten kuitenkin tuo tilapäinen ilo ärsyttää siksi, että se aiheuttaa pitkäkestoisen trauman meidän perheen pienimmälle – eli karvakorvakoiralle. ÄRS. Ai niin, hyvä kuva. 🙂
Kiitos Tiina kehusta. Samaa mieltä, en minäkään ymmärrä rahan ampumista taivaalle. Enkä ole ostanut raketteja varmaan kahteen vuosikymmeneen… Meidän Jasu-kissa ei onneksi välitä vaikka naapurit paukuttelevat raketteja.