Raikas ja herkullinen!

Kuopion kameraseuran elokuun kuukaudenkuvan teemana on heinäkuun voittajan Anne Tuomaisen valinta “herkullinen”. Kilpailun kuvagalleriaan onkin jo tippunut toinen toistaan herkullisempia kuvia. 
Tästä huikean herkullisesta kuvien tasosta johtuen päätin itsekin oikein panostaa ja nähdä vaivaa. Siitä se ajatus sitten lähti, halusin oppia kuvaamaan makrolla hedelmiä. Helppohan niitä olisi räpsiä, mutta miten saadaan kuvista tarpeeksi näyttäviä? Hetken surffailtuani löysin mielenkiintoiset ja helpot ohjeet (iheartfaces), joita yritin seurata. 
Vaikeinta oli löytää sopiva maljakko! Tämäkään käyttämäni, Prismasta löytynyt maljakko, ei ole optimaalinen, mutta sai kelvata paremman puutteessa. Maljakko on vähän turhan leveä, joten veden pinta varjostaa hieman taustapaperia. Lasi ei ole myöskään laadultaan mitään A-luokkaa vaan se on hieman epätasainen ja samea, joka taas varmasti vaikutti kuvien tarkkuuteen ja kontrastiin. 
Kaadoin ohjeen mukaisesti kuution malliseen lasimaljakkoon Sodastreamilla tehtyä kuplavettä, joka käy siis aivan yhtä hyvin tähän tarkoitukseen kuin kaupan kivennäisvesi. Maljakon taakse kokeilin erivärisiä papereita, toinen toimi toisen hedelmän kanssa toinen ei. Hedelmät ripustin maljakon laidalle grillitikkujen avulla. Tähän oli käytettävä kahta tikkua, koska hedelmät tuppasivat yhden tikun varassa liikkumaan nesteen kupliessa. Kokeilin kuvailla hedelmiä myös eri kuvakulmista, mutta heijastukset alkoivat häiritsemään kuvakulman kasvaessa. Kuvia täytyi tietenkin vielä vähän puukottaa digipimiössä, ensinnäkin ne saivat lisää väriä Vibrance ja Saturation säädöillä. Sitten häiritsevät “ylimääräiset” kuplat saivat lähteä vedestä Lighroomin työkaluilla ja taustaa tasoittelin Photoshopissa.  
Ei olisi pitänyt valita näin montaa hedelmää kuvattavaksi, sillä silloin kisakuvan valitseminen olisi ollut paljon helpompaa. Varmaan ajattelitte, että aivotutkija valitsee tuon kolmannen kuvan, joka näyttää ihan aivojen neuronilta! Se kävi minulla kyllä mielessä, mutta lopulta päädyin valitsemaan neljännen kuvan, siinä on parhaat kuplat minun mielestäni. Olen ihan tyytyväinen lopputulokseen, olihan tämä vasta minun eka kerta tällaisissa puuhissa.
Jos jotain parannettavaa ensikertaan (tämä sessiohan on otettava joskus uusiksi), niin valoa saisi olla enemmän. Lisäksi ensi kerralla käännän kuvaussysteemejä niin, että seinä on kuvaajan takana, silloin taivas ei heijastu niin pahasti lasin pinnasta. Nyt jouduin käyttämään toista väripaperia koko ajan varjostimena. Lisäksi tulen varmasti pitämään silmäni auki kaupoissa liikkuessani, josko bongaisin paremmin tähän käyttöön sopivan maljakon. Tunnistatko hedelmät?
Kuvausjärjestely
Total
0
Shares
25 comments
  1. Kiitos Millin. Jep, vaikea valinta… Ykköskuva on saanut eniten suosiota facebookissa ja Google+:ssa. Ei, en vaihda kuukaudenkuvaehdokastani. 🙂

  2. Oih! Näin helteellä on kiva syödä silmillä noin raikkaita hedelmäkuplakuvia! Sitruuna, verigreippi, kiivi? Pidä vaan ehdokkaastasi kiinni. Ykkössitruuna on mun suosikki! :o)

  3. Kiitos Pessi! Melko hyviä kuvia ilmeisesti, kun kerran 2/3 menee heti ensimmäisellä yrityksellä oikein. 😉 Vinkki, katsoppa tarkkaan tuon “sitruunan” kuoren väriä… 😉

  4. Hieno prosessi, kiva että kerroit koko tapahtumasarjan ja näytit kuvaehdokkaat.Neljännessä on hienot kuplat, mutta mietis vielä hedelmän ja taustan värien yhteensopivuutta. Minäkin ehdottaisin ykköstä. Teitysti nelonen on erilainen ja rohkea valinta ja kilpailussa pitäisikin erottua. Päätä siinä sitten….tiedän…;-)

  5. Kiitos Uuna, ehkä lähdenkin kahdella hedelmäkuvalla, täytyy vielä miettiä. 🙂 Kolme kuvaa saa laittaa ja kaksi olen jo laittanut, toisessa on makkaraa. 🙂

  6. Katoin nuo ohjeet ja tuli sellanen “no niin tietetnkin!” -fiilis. Yksinkertainen ja toimiva idea, jota vois vaikka joskus kokeilla itekin. Hienosti onnistui sulla! Jostain syystä alkaa tehdä mieli jaffaa, vaikka juon limua ehkä kaks kertaa vuodessa 😉

  7. Kävin katsomassa vielä uudestaan ja nyt kyllä kallistun jo ehdottamasi neljännen puoleen. Siinä on parempi sommittelu kuin ensimmäisessä, samoin paremmat kuplat. Ja onhan siinä keltainen kuori vastassa violettia, vastavärejä siis ovat, pitäisi sopia oikeinkin hyvin.

  8. Laitoinpa seikkaperäisen ja mielenkiintoisen kuplavesihedelmävaasimakro-selvityksen. Noinko noita otetaan, lueskelin hoo moilasena., Minä myös tykkään tuosta nelosesta. Ekasta tulee mieleen jaffa. Mutta pidän minä myös kakkosestakin.

  9. Kiitos Vikki. Tässä kisassa voitto ei ole tärkein vaan kuvista tuleva palaute. Kuvat nimittäin analysoidaan positiivisessa hengessä joukolla seuran kuvaillassa. Silloin saa hyviä vinkkejä siitä miten kuvan olisi voinut ottaa vieläkin paremmin.

  10. Hups noita kirj.virheitä….. huomaan nyt perustavaa laatua olevan sellaisen… Enhän minä tätä selvitystä laittanut vaan sinä! Eka sana piti olla “Laitoitpa …”Mutta ilmeisesti ymmärsit kuiteskin.. 😀

  11. Ahaa, sulla on muutakin uutta:) Kyllä, jalustakin on tosiaan komea ja putkikin on pitkä:)) Veikkaisin että pitkä on se noista kertyvä laskukin:)) Edelleen näyttää kuvatkin hyviltä!

  12. Hitsit miten hyvä vinkki, tätä on pakko jossain vaiheessa itsekin kokeilla. Olen aina miettinyt, että miten noita kuplia, mutta tietenkin kuplavettä =D. Hienoja kuvia kerrassaa. Ykkönen oli minun suosikki.

Vastaa käyttäjälle Reija Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

You May Also Like