Uusi alku

Kuten edellisen postauksen loppuun päivitin, annoin periaatteilleni periksi ja soitin torstaina lopulta hosting-palveluntarjoajani maksulliseen asiakaspalvelunumeroon. Siellä vastasi erittäin ystävällinen mies, joka aikoi ottaa heti ongelman käsittelyyn. Kuulemma automaattisen domainin aktivoinnin kanssa on ollut vaikeuksia. Hän oli erittäin pahoillaan viiveestä, joka korjaamiselle oli tullut. Puhelun jälkeen meni kymmenen minuuttia ja sain ilmoituksen, että nyt kaiken pitäisi toimia ja niinhän se lisädomain toimi. Sinne hurahti kuusi euroa, mutta annoin palveluntarjoajalle anteeksi ja jatkan tyytyväisenä asiakkaana.

IMG_3190

Sen jälkeen istuin seuraavat seitsemän tuntia koneen ääressä ja siirsin blogia Joomlasta WordPressiin, tässä tulos. Kaikki meni yllättävän helposti, ainoastaan tämän vuoden postaukset jouduin käymään manuaalisesti läpi, sillä suuri osa kuvista oli jäänyt siirtymättä. Tämä johtui siitä että yhdistelmä FG Joomla to WordPress Premium + EasyBlog addon, joita käytin sivuston siirtoon, ei tukenut tekijän lupailuista huolimatta EasyBlogin kuvagalleriota.  Sitä vanhemmat postaukset kuvineen, jotka olin aikaisemmin luonut Bloggerilla, siirtyivät ongelmitta ja nopeasti. Nyt kaikki vanhatkin kuvani on kopioituna omalle palvelimelleni, eli enää en ole riippuvainen Bloggerista.

IMG_3196-HDR

Jotain hyvää siinä, että sivuston siirto WordPressiin viivästyi. Ehdin nimittäin odotellessani selata satoja entistä hienompia teemoja läpi ja valita parhaan mahdollisen ulkonäön blogilleni. En siis lähtenyt liikkeelle jollain oletusteemoista vaan pitkän harkinnan jälkeen valitsin Wanderer-teeman ja olen siihen erittäin tyytyväinen. Teema on tekijänsä Press75:n mukaan suunniteltu alunperin ensiksi mobiililaitteille ja vasta sitten tietokoneelle. Kyseinen työjärjestys näkyy, blogi toimii niin kännykän näytöllä kuin myös retina-näytöllisessä MacBook Pro:ssa. Kuva on nyt pääosassa, postauksien iso kansikuva ja ns. lightbox, jossa kuvat näkyvät avattaessa isommaksi, ovat mielestäni tyylikkäitä. Lightbox ei ole suoraan teemassa vaan sitä varten asensin WP jQuery Lightboxin, jolla kuvat saa helpolla sopivan kokoisiksi kaikille näytöille. Jotain tällaista olen hakenut jo pitkään, mutta en saanut Joomlan ja EasyBlogin yhdistelmällä onnistumaan. Pieniä viilailuja täytyy vielä tehdä, mutta tästä on hyvä lähteä niitä tekemään.

IMG_3215-HDR

Blogin seuraaminen on edelleen mahdollista vanhoilla tutuilla ja turvallisilla tavoilla, jotka ovat Blogloving, Facebook, Google+ ja RSS. Niiden lisäksi nyt taas myös Bloggerin kautta blogeja seuraavat saavat ilmoituksen uudesta postauksesta ja lisäksi aina kun postaus sisältää omasta mielestä riittävän hyvän kuvan, niin kuva ja ilmoitus tulee automaattisesti myös Flickr:iin. Näin ainakin jos kaikki menee putkeen. Se tietenkin selviää vasta kun julkaisen tämän postauksen.

IMG_3248-HDR

Nämä kuvat on kuvattu vajaat kaksi viikkoa sitten upean kauniilla paikalla Asikkalan Pulkkilanharjulla. Ajattelin silloin, että julkaisen nämä loppu viikosta, kun julkaisen uudistuneen blogin WordPressissä. Vähän pidempään siinä meni, mutta parempi myöhään kuin ei silloinkaan. Wikipedia kertoo Pulkkilanharjusta seuraavasti:

“Pulkkilanharju on Asikkalan kunnassa sijaitseva kahdeksan kilometriä pitkä harju, joka kulkee Päijänteen poikki rajaten järven eteläisimmän osan eli Asikkalanselän muusta Päijänteestä. Harju muodostuu jääkauden vaikutuksesta syntyneistä saarista, jotka on nykyään yhdistetty Karisalmen ja Käkisalmen silloilla sekä pengerryksillä. Osa Pulkkilanharjusta kuuluu Päijänteen kansallispuistoon. Se on valtakunnallisesti merkittävä lintujen kevät- ja syysmuuton tarkkailupaikka.

Alue sijaitsee n. 10 km Vääksystä Sysmään päin, ja sitä pitkin kulkee Vääksystä Sysmään johtava seututie 314. Pulkkilanharjun Karisalmessa pysähtyvät Lahden ja Jyväskylän väliset sisävesilaivat sekä Vääksyn, Kelventeen ja Padasjoen kirkonkylän väliset laivavuorot.”

IMG_3226

IMG_3261

 

Tervetuloa uudistuneeseen lepolandian majakkaan, toivottavasti tämä uusi ilme tyydyttää myös teitä lukijoita ja vierailette jatkossakin usein täällä Lepolandian majakassa.

6 comments
  1. Aikamoinen homma on sinulla ollut, mutta kyllä nyt näyttää hienolta! Upeat kuvasi pääsevät kunnolla esille.

    1. Kiitos Sirpa. Olen kyllä itsekin tyytyväinen. 🙂 Tämä oli ensimmäinen kommentti uudelle alustalle, ehdin jo luulla että kommentointi ei toimi. 🙂

  2. Hieno on uusi lookkisi. Tänne ei vain päässyt sun google+ :n kautta, joka aukeaa, jos nimeäsi klikkaa. Kun klikkaa artikkelia, niin tulee ilmoitus, ettei sivua löydy. Siispä kommasin sinnekin johonkin (maalaismaisemaan). Tätä uutta sivustoa täytyy opetella käyttämään.. 🙂
    Mutta oletpa taitava… minä olisin istunut sen 7 tuntia saamatta mitään aikaseksi, ja kaikki nuo hienot nimet .. huh, hilseelle menee. Tai nimethän on tuttuja, vaan niiden käyttö ei niinkään
    Hienot kuvat sinulla..

    1. Kiitos orvokki! Kommentoinkin asiaa myös jo google+:n puolelle… Eli valitettavasti vanhat linkit google+:ssa tai facebookissa eivät linkkaa tänne blogiin vaan johtavat virheilmoitukseen. Jatkossa uusien linkkien pitäisi toimia kuten toimii myös tämän ”Uusi alku” postauksen kohdalla.

      Tuosta seitsemästä tunnista suurin osa ajasta meni siihen, kun kopioin vanhan blogin postauksia uudelle alustalle. …mutta joo, kyllä tämä WordPress-pohjaisen bloginkin muokkaaminen vaatii vähän osaamista ja harrastuneisuutta ennen kuin saa aikaiseksi sellaista jälkeä kuin haluaa. Itse olen harrastanut kotisivujen ja blogien muokkailua jo kohta 20 vuotta, on siitä selvästi jotain hyötyä ollut. Joka tapauksessa WordPress on kaikista helpoin blogialusta sivuston muokkauksen kannalta mitä olen koskaan nähnyt. Siis mikäli ei halua käyttää mitään oletus blogipohjia vaan haluaa luoda blogista oman näköisen.

  3. Mielenkiintoista oli lukea tästä siirrosta. Olen pohtinut samaa moneen kertaan, mutta vielä ei ole ollut aikaa “opetella” uusia juttuja. Kuvat olivat kerrassaan upeita!

    1. Kiitos Katinka! WordPress-siirto oli yllättävän helppo toteuttaa. Uskon, että sinulla onnistuisi siirto vielä helpommin ilman kikkailuja, kun blogisi on bloggerissa. Vaikein juttu sinulla on varmaan saada entinen sivuosoite linkkaamaan ja vanhat fanit mukaan uuteen osoitteeseen, mutta kyllä se onnistuu kun seuraa ohjeita tarkasti. Netistä tosiaan löytyy hyviä ohjeita siirtoon ja voin vinkata tarvittaessa…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

You May Also Like