Merikadettipäivät


Selvisihän se syy miksi edellisen kuvan parkkilaiva oli Ouluun eksynyt. Täällä on Pohjoismaiset merikadettipäivät. Laivoille oli vapaa pääsy yleisöllä pe ja la kahden tunnin ajan. Tämä oli saanut ihan kaikki suuntaamaan Möljälle. Aivan valtavat ruuhkat ja jonot, kuvassa näkyy vain pieni osa jonosta, joka oli muodustunut kyseiselle laivalle. Suurelle osalle jonottajista jäi varmasti laiva näkemättä sen kahden tunnin puitteissa. Muillekin laivoille olisi joutunut jonottaan kauan, joten päätettiin ihailla ihan kiltisti ulkopuolelta. Tiellä matelevassa jonossa eräs Opel Kadett päätti kunnioittaa kaimojaan kunnon savupilvellä.
Total
0
Shares
Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

You May Also Like