Itsenäisyyspäivän kisastudiossa

Itsenäisyyspäivän kisastudiossa oli tunnelma korkealla!

…ja asiasta toiseen… Olette varmaan panneet merkille, että blogini päivitystahti on hiipunut. Se johtuu pimeän valokuvaukseen huonosti sopivan vuodenajan lisäksi siitä, että tällä hetkellä minulla työn merkeissä meneillään paljon aikaa ja luovuutta vaativa projekti. Kerron siitä ehkä myöhemmin lisää, kun projekti on valmistumassa.  En ole siis hylkäämässä blogia vaan pari seuraavaa kuukautta julkaisen todennäköisesti vähän verkkaisempaan tahtiin.
Total
0
Shares
15 comments
  1. Riemukas kuva, noin pitääkin hihkua :)Ymmärrän täysin työn menevän bloggauksen edelle. Itsellä on sama juttu, ei tosin niin luovaa, mutta duunia kutienkin, joten kameran ulkoiluttaminen on kovin vähäistä nykyään. Eikä luontokaan inspiroi yhtään.Menestystä uovuuteen !

  2. Ihan huippu kuva ja huippu kannusta a ei tule niin paljoa, ja jutut vähenee aina näin talvella. Mukavaa kuitenkin, että jatketaan harvakseltaan =). BTW ostin Lighroom vitosen ja nyt olisi hyvät neuvot tarpeen, en osaa käyttää sitä ollenkaan =D. Jos sinulla on vinkkejä ja kirjallisuutta, jotka olet hyväksi havainnut, niin otan vinkit ilolla vastaan.

  3. Punainen taitaa olla suosikkiväri tällä pienellä juhlien seuraajalla!Onnea ja luovuutta projektiisi! Täällä blogimaailmassa on välillä pieni taukokin paikallaan!Kovin siniharmailta ja harmaansinisiltä nuo kuvat tuolla blogissani näyttävät mutta sitä vaan tulee kuvattua 🙂

  4. Kiitos Katinka. Olet tehnyt hyvän valinnan valitsemalla Lightroomin. 🙂 Jos englanti taittuu kohtuullisesti, niin suosittelen lataamaan Victoria Bamptonin julkaiseman ilmaisen “Lightroom 5 Quick Start Guiden”. Se on todellinen 76 sivun tehopakkaus. Suomeksi kannattaa käydä etsimässä kirjastosta Pekka Potkan Photoshop Lightroom 4 valokuvaajille, sillä pääsee hyvin alkuun ja pärjää siihen asti kunnes Potkan Photoshop Lightroom 5 valokuvaajille ilmestyy vuoden alussa.

  5. Kiitos Vikki. Punaisen suosio ei tosiaan jää epäselväksi. 🙂 Olen mielenkiinnolla seurannut blogistasi, kuinka urheasti ja onnistuneesti taistelet hämäryyttä vastaan!

  6. Ihana kuva ,tykkään ♥Kotoisan lämmin tämäkin.Välillä on muita projekteja, minullakin ollut.Hyvä ,että kuitenkin olet mukana blogimaailmassakin .Hyvää joulunaikaa sinulle ja perheellesi 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

You May Also Like