Harvinaista herkkua – Ardbeg Galileo vs. Ardbog

On aika esitellä kaksi harvinaisuutta, Ardbeg Galiloa ja Ardbeg Ardbog, joita kumpaakin on valmistettu vain rajallinen määrä. Galileota pullotettiin vain 15000 kappaletta vuonna 2012 ja Ardbogia 12000 kappaletta vuonna 2013.  Onkin helppo arvata, että viskinharrastajat ostivat hyllyt tyhjiksi näistä pulloista alta aikayksikön. Kumpaakaan ei tietenkään saa enää mistään Suomen Alkosta, mutta olin itse kärppänä ostamassa pullot heti julkistuksen jälkeen (ovh oli silloin n. 85€). Jostain viskeihin erikoistuneesta valistuneesta ravintolasta saattaa vielä jälkimmäistä löytyä hyllystä, mutta ensimmäistä korkeintaan jostain baarimestarin omasta kätköstä. Oikeastaan ainoa mahdollisuus saada näitä omiin kokoelmiin onkin tilata jostain Euroopan viskihuutokaupasta, mutta silloin joudut maksamaan itsesi kipeäksi. Ardbogin tämän päivän hinta oli The Whisky Exchance 135 puntaa eli 161,54€, mutta tämä on halpa hinta verrattuna Galileon hintaan. The Whisky Exchance näytti myyneen viimeisen Galileonsa tällä viikolla, mutta Hard To Find Whiskyllä sitä näyttää onneksi vielä löytyvän kiinnostuneille lukijoilleni varastosta hintaan 224,95 puntaa (269,18€). Viski lienee hyvä “sijoitus”, sillä uudempi Ardbog on nostanut arvoaan tuplaksi sitten viime kesän ja vajaa kaksi vuotta vanha Galileo yli kolminkertaiseksi.
Ardbegin tislaamo sijaitsee Islayn saarella, kuten myös aikaisemmin blogissa esiintyneet Bowmore, Laphroaig, Lagavulin ja Kilchoman. Se yksi arvostetuimmista tislaamoista ja sen pullotteita on palkittu maailman parhaina viskeinä useina eri vuosina. Arvostuksesta kertoo jotain se, että tislaamon “peruspullote” Ardbeg Ten:kin maksaa Alkossa 63,10€. Siihen verrattuna nämä erikoisviskit olivat ostettaessa halpoja. Ardbegin historia on pitkä, sillä se perustettiin jo vuonna 1794, mutta kaikki oli päättyä vuonna 1982. Tislaamo suljettiin, kun voimakasmakuiselle Arbegille ei ollut kysyntää mallasvisken suosion ollessa pohjalukemissa. Meidän viskiharrastajien onneksi Allied Distillers osti tislaamot vuonna 1987 ja kaksi vuotta myöhemmin Ardbeg palasi markkinoille. Allied Distillers ei saanut kuitenkaan nostettua Ardbegiä jaloilleen ja se joutui sulkemaan tislaamot jälleen 1996. Onneksi Glenmorangie kiinnostui heti Ardbegin ostamisesta ja satsasi investointiin 10 miljoonaa. Vuonna 2000 Ardbeg sitten palasi markkinoille vahvempana kuin koskaan edellä mainitulla Ardbeg Ten:llä. Se loi perustan nykyiselle Ardbeg-maulle, joka on erittäin vahvasti savuinen ja turpeinen, mutta seassa aavistus hedelmiä. Samaan aikaan perustettiin Ardbegin faneista koostuva Ardbeg Comittee, jonka hyväksymänä ja toisaalta ideoimana Ardbeg on tuonut menestyneitä ja hienosti brändättyjä pullotteita markkinoille.
Sitten itse viskeihin. Ardbeg Galileo on tislattu vuonna 1999 (syksyllä) eli lähes heti sen jälkeen, kun uusimmat omistajat astuivat puikkoihin. Tuskin omistajilla oli kuitenkaan silloin vielä mielessä edes visiota, minkälainen tästä erikoissarjasta lopulta kehkeytyisi, vaan tarkoitus oli varmaan alkaa kypsyttää perus Ten:iä. Kymmenen vuoden jälkeen tynnyreitä oli kuitenkin vielä ylen määrin, joten lopulle alettiin keksiä jotain mielekästä käyttöä. Silloin Ardbegin pellepelottomilla oli mielessä jo visio viskin kypsyttämisestä avaruudessa. Älyvapaasta projektista tuli kuin tulikin totta vuonna 2011, kun Ardbeg lähetti ensimmäisen satsin kiertoradalle kansainväliselle avaruusasemalle. Tätä historiallista tapahtumaa Ardbeg päätti juhlistaa omalla viskillä, joka sai nimekseen Galileo. Galileo sisältää siis 70 prosenttisesti tuota perus Ten:iä, jota tosin on kypsytetty pari vuotta pidempään aina kevääseen 2012 asti. Loput 30% viskistä on kypsytetty/viimeistelty Marsala-tynnyreissä (en tiedä kuinka monta vuotta, siksi lukee “kypsytetty/viimeistelty”). En tiedä onko olemassa muita marsalaviimeisteltyjä viskejä ja se tekee viskistä todella erityislaatuisen ja on herättänyt ristiriitaisia tunteita myös Ardbeg-fanien keskuudessa. Olen itse maistanut Marsalaa ja pystyn helposti erottamaan sen tuoksun ja maun normi Ardbeg-maun yli. Tämä Galileo on paras viski jota olen koskaan maistanut ja siksi olenkin tehnyt siitä ns. väitöskirjaviskin, jota saan maistaa aina ja vain silloin kun tulevaan väitöskirjaani tuleva artikkeli hyväksytään julkaistavaksi. Pullo juodaan sitten loppuun karonkassa, jos vastaväittäjä suo.
Ardbog on siis julkaistu alkukesästä 2013. Se julkaistiin kyseisen vuoden ns. Ardbeg-päivänä. Tislaamo on nimittäin ottanut “tavaksi” julkaista jotain uutta ja erikoista rajatuissa erikoiserissä kyseisenä päivänä toukokuun lopussa. Ardbog on saanut inspiraationsa makuun ja pakkauksen grafiikkaan luolamiesten ajoilta ja on selvästi erilainen kuin Galileo. Ardbegin perusmaku ja tuoksu löytyvät Galileota selvemmin Ardbogista ja siinä on toisenlainen happaman makea vivahde, jota ei Galileossa eikä perus Ten:stä löydy. Tämä makeus tulee sherrytynnyreissä kypsytetystä viskin osasta, jota pullotteessa on 30% mukana. Tämä ei minulle kolahtanut heti kuten Galileo, joten hankinta tuntui aluksi isolta pettymykseltä. Kuitenkin nyt muutaman maistelukerran jälkeen olen alkanut löytämään tämän viskin sisimpään ja oppinut arvostamaan tämän luonnetta. Se nouseekin omassa rankingissa tällä hetkellä jopa sijalle neljä, voisi mennä jopa korkeammallekin, mutta se ensiharmitus…  Saapa nähdä mitä tapahtuu tämän vuoden toukokuun 31 päivä, kun Ardbeb-päivää vietetään seuraavan kerran.  Kotisivulla jo vihjataan, että tuleva pullote on saanut inspiraationsa “turvejalkapallosta” (peat football). Luulen että suojalkapallo uppoa suomalaiseen makuun.
Molemmista viskeistä löytyy Ardbegille tyypilliset savu ja turve, jälkimmäisessä ne ovat tosin hieman paremmin pinnassa. Molemmissa on suklaata, Ardbogissa se on hieman tummempaa paahtoa kuin Galileossa. Galileo on selvästi makeampi, kun Ardbog ehkä ennemminkin happaman makea, jos niin voi sano. Ardbogissa on happamia hedelmiä, kun Galileossa ennemminkin vaahtokarkkia. Molemmissa on erittäin savuiset Ardbegille tyypilliset jälkimaut, mutta Galileon jälkimakuun jää leijailemaan vähän marsalaa, joka on ainakin minun mielestä positiivista. Ardbogin mausta olen maistavinani ripauksen vaniljaa, myös Galileosta löytyy jotain saman suuntaista, mutta sanoisin, että se on ennemminkin banaania!
ARDBEG
Omistaja: The Glenmorangie Company Ltd
Perustettu: 1794
Kapasiteetti: 1.15 milj. litraa
Kotipaikka: Port Ellen, Isle of Islay, Argyll
(lähde: Suuri Viskikirja)
Total
0
Shares
1 comment
Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

You May Also Like