Tällä kertaa postailen polaroidfiilistelyjä. Nämä viime viikonloppuna otetut kuvat on esikäsitelty VSCO Film 3:lla. Se on Lightroomin lisäosa, jolla on voi emuloida eri filmejä. Tällä kertaa kuten kuvassa näkyy, pyrin matkimaan Polaroid 690 filmiä. 690 on Polaroidin valmistama saman nimiseen kameraan tarkoitettu filmi, jonka herkkyys on ISO100. Alkuperäiset kuvat tulostuivat kamerasta neliön muodossa 7,3×9,5cm kokoisen kiiltävän paperin ylälaitaan. Viimeistelin kuvat Photoshopissa, jotta myös paperin muoto tulee emuloitua. Jaa, miksi tehdä tällaista kuvankäsittelyä? No näiden tekeminen on hauskaa ja onhan näissä kuvissa ihan omanlainen nostalginen fiiliksensä.
Digipolaroideja Kuopiosta
You May Also Like
Tuiskutettu Messilä
- By
Pasi Lepola
- 6 helmikuun, 2022
Näyttää siltä, että saadaan nykyään lumimyrskyjä lähes joka viikonloppu. Niinpä päätin itsekin jatkaa mustavalkoisella linjalla, mutta pyrin tuomaan…
Kultainen kylmäasema
- By
Pasi Lepola
- 26 lokakuun, 2021
Sunnuntaiaamuna palasin auringon noustessa Ala-Okeroisen tien varressa sijaitsevalle St1:n asemalle, jossa uusin kamerarunkoni sai ensivalon. Aamun kultainen hetki…
Syksyinen Messilä
- By
Pasi Lepola
- 12 lokakuun, 2021
Viikonloppuna kävin nappaamassa muutaman ruudun syksyisestä Messilästä. Messilässä on kuvauksellisen kauniita salavia, mutta ne ovat hankalasti kuvattavia, koska…
Riskaabeli tienylitys
- By
Pasi Lepola
- 25 syyskuun, 2021
Syyssade oli saanut etanat liikenteeseen, kirjaimellisesti. Nimittäin bongasin asfaltilta useita rohkeita tienylittäjiä. Käytin tilaisuuden hyväksi ja testasin kuinka…
Linnut
- By
Pasi Lepola
- 11 lokakuun, 2021
Olen aina pitänyt tällaisista mustavalkoisista lintu-/parvikuvista. Lintujen mustat silhuetit taivasta vasten viehättävät ja luovat draamaa ja tunnelmaa. Ehkä…
Syksyinen Kirkkopuisto
- By
Pasi Lepola
- 13 lokakuun, 2021
Sillä aikaa tytöt olivat harrastamassa, minä ulkoilutin kameraa keltaiseksi värjäytyneessä Lahden Kirkkopuistossa. Kuten kuvista näkyy, lehtipeitto oli huikean…
7 comments
Liityinpä lukijaksi, kun Kuopio on entinen kotikaupunkini ja loistavia kuvia olet napannut, juu pitää ajan kanssa katsella. Nuorna tyttönä siellä hurviteltiin ja toripöydillä ujoina poikia vilkuiltiin, ei muuta :). Löytyneekö sinulta kuvia 70-luvun Kuopiosta?Paljon vanhoja komeita rakennuksia purettiin silloin torin ympäriltä. Miksi eivät purkaneet mun vanhaa tipulaa, se vaan pystyssä yhä seisoo.
Valitettavasti minulla ei ole ihan noin vanhoja kuvia Kuopiosta jaettavaksi, sillä olen asunut täällä vasta kohta kaksi vuotta. 🙂 Olen sen verran tuore kuopiolainen, että en taida edes vielä tietää mikä on tipula? 😉 Kiitos kommentista ja tervetuloa lukijaksi Beate56. Täytyypä minunkin vastavuoroisesti käydä tutustumassa blogiisi paremmalla ajalla. 🙂
Ihan tulee nuoruus mieleen tällaisista kuvista.
Olen nähnyt kauniin tauluryhmän joka oli koottu näistä polaroidmuokkauksista. Tein itsekkin aikoinaan, kun mulla vielä oli vanha kunnon Jascin PaintShopPro, en muista enää mikä versio oisko ollu ysi. Niisk.Hienoja. Tuo oli tosiaan hauskaa.
Vaikka en ole koskaan itse polaroidille kuvannut, niin silti näistä tulee jotenkin nostalgiset fiilikset. Kiitos Sirpa ja Tiitsa mukavista kommenteista.
Onneksi me kuitenkin eletään digiaikaa, eikä kuvata filmille! Ei sitä ehkä tulisi räpsittyä 150-200 kuvaa/ päivä tahdilla! 🙂
Niin totta, Tillariina! Tällä hetkellä 10 kuvan paketti Polaroid 690 filmiä maksaa melkein 20 euroa. Siitähän sen voi vaikka laskea… Olen kuvannut digijärkkärillä n. 40000 kuvaa… Huhhuh, taidanpa laittaa saman tien uuden rungon ja muutaman putken tilaukseen, kun noin iso kasa rahaa on säästynyt.